Heijastukset pienessä studiossa: näin ne löydetään ja ratkaistaan

Katsotaan ensin kameran silmin

Kun tulen uuteen huoneeseen, en aloita valoista enkä taustasta. Aloitan kameran paikasta. Asetan jalustan siihen kohtaan, jossa kamera tulee olemaan, ja katson linssin läpi tai näytöltä, mitä haastateltavan takana ja ympärillä näkyy. Silmä ei huomaa heijastusta samalla tavalla kuin kamera, koska katsomme huonetta liikkuen ja pää kääntyen. Kamera katsoo yhdestä pisteestä, ja siitä pisteestä jokainen kiiltävä pinta näyttää tietyn osan huonetta.

Siksi kierrän ensin huoneen hitaasti ja pysähdyn istuimen kohdalle. Istun itse haastateltavan paikalle ja katson kameraa kohti. Jos näen linssin heijastuvan lasista, kamera näkee myös minut, jalustan ja ikkunan. Tämä pieni koe ratkaisee suurimman osan ongelmista jo ennen kuin mitään on siirretty.

Mitä pinnoilta etsin

Huoneessa on yleensä enemmän heijastavia pintoja kuin ensin uskoisi. Selvimpiä ovat ikkunat, kehystetyt taulut, lasiovinen kaappi ja pöydän kiiltävä päällys. Vähemmän huomattuja ovat maalattu seinä, jossa on puolikiilto, television musta ruutu sekä metalliset tuolinjalat. Kameran kannalta kaikki nämä toimivat peileinä, jos ne ovat oikeassa kulmassa.

Käyn pinnat läpi järjestyksessä ja merkitsen ne mielessäni: mikä näkyy suoraan kuvassa, mikä heijastaa valon ja mikä heijastaa kameran tai ihmisen. Näistä viimeinen on hankalin, koska se näkyy vasta, kun joku istuu paikalleen. Sen vuoksi pyydän aina jonkun istumaan koekuvaan, ennen kuin pidän sijoittelua valmiina.

• Ikkunat ja lasiovet
• Kehystetyt kuvat ja peilit
• Kiiltävä pöytälevy
• Television tai näytön musta pinta
• Metalliset jalat ja kahvat

Kulma ratkaisee, ei välttämättä pinta

Heijastus syntyy, kun valo osuu pintaan ja palaa samassa kulmassa kuin tuli. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sama lasi voi olla ongelma yhdestä kamerapaikasta ja täysin näkymätön toisesta. Siirrän siksi ensin kameraa tai istuinta ennen kuin puutun itse pintaan. Jo kymmenen tai viidentoista sentin sivuttaissiirto voi viedä heijastuksen kuvakulman ulkopuolelle.

Pienessä huoneessa tila rajoittaa liikkumavaraa, joten kokeilen kahta tai kolmea kulmaa lyhyesti. Käännän istuinta hieman, kallistan taulua pari astetta alaspäin tai siirrän pöytää. Katson jokaisen muutoksen jälkeen kuvaa uudelleen, koska yksi korjaus voi tuoda uuden heijastuksen toiseen kohtaan.

Silmälasit ja kasvojen heijastukset

Silmälasit ovat oma lukunsa, koska ne liikkuvat puhujan mukana. Lasien pinta heijastaa usein valonlähteen tai näytön, ja heijastus osuu juuri silmien kohdalle, mikä häiritsee katsojaa eniten. Kysyn aina ennen kuvausta, käyttääkö haastateltava laseja, ja varaan siihen hieman aikaa.

Yleensä riittää, että valo tulee vähän korkeammalta ja sivummalta kuin ensin ajattelisi, ja että haastateltava laskee leukaansa hiukan. Pyydän myös sijoittamaan mahdolliset näytöt kameran viereen eikä haastateltavan eteen sivuun. Jos heijastus ei häviä, kokeilen toista istuinta tai kallistan lasien sankoja hieman. Mitään laitetta ei tarvita, vain kärsivällisyyttä ja muutama koekuva.

• Valo sivummalta ja ylempää
• Näytöt kameran viereen
• Leuka hieman alas

Peittäminen on viimeinen keino

Kun sijoittelu ei riitä, peitän pinnan. Taulun voi kääntää seinää kohti, ikkunaan voi ripustaa kankaan ja kiiltävän pöydän päälle voi levittää mattapintaisen liinan. Valitsen kankaan, joka ei itse kiillä, ja kiinnitän sen niin, ettei se aaltoile, koska aaltoilu tuo uudet heijastukset.

Peittäminen on nopeaa mutta muuttaa huoneen ilmettä, joten teen sen vasta kun siirtäminen on kokeiltu. Kirjaan ratkaisun heti ylös, jotta seuraavalla kerralla ei tarvitse etsiä samaa uudelleen. Pienessä studiossa pysyvät ratkaisut ovat arvokkaampia kuin yksittäisen päivän pelastus.

Muistiinpanot pohjapiirroksen viereen

Jokaisen kuvauksen jälkeen merkitsen pohjapiirrokseen, mistä heijastukset tulivat ja miten ne ratkaistiin. Teen pienen nuolen tai rastin ja lyhyen huomion: lasi kaapissa, kamera siirretty vasemmalle, taulu käännetty. Näin tieto säilyy, vaikka kuvaisit kuukauden päästä toisella kokoonpanolla.

Syksyn aikana huomaan myös, että matalalta tuleva aurinko tuo ikkunoihin yllättäviä heijastuksia, joita kesällä ei ollut. Tarkistan siksi sijoittelun uudelleen, kun valo muuttuu. Tämä kuuluu samaan rutiiniin kuin muukin valmistelu, ja kurssilla harjoittelemme sen juuri tällä tavalla.

Heijastusten hallinta on pienessä studiossa lähinnä tarkkaa katsomista ja pientä siirtelyä. Katso huonetta kameran paikalta, kokeile ensin kulmia, sitten peitä, ja kirjaa ratkaisu pohjapiirrokseen. Kun teet saman järjestyksessä joka kerta, ongelmat löytyvät nopeasti eikä nauhoitus keskeydy kesken haastattelun.